Sadinmaan rippikoulu
Kirjailija, entinen pappi ja “pohjoisen poika” Kai Sadinmaa tuo keväällä KokoTeatteriin vuorovaikutuksellisen esitys-keskustelutapahtuman, Sadinmaan rippikoulun, jossa palataan juurille ja päivitetään kristinusko tähän päivään. Illat antavat mahdollisuuden tulla tutkimaan sisintään, löytämään uutta ja rakentamaan vahvat perustukset horjuvan maailmantilanteen myrskynsilmässä. Illat ovat Teille, etsijöille ja kyselijöille, kirkosta eronneille tai kristinuskosta vieraantuneille. Tapahtumat KokoTeatterissa 30.1.-10.4.2023.
“Sadinmaan rippikoulussa räjäytetään palasiksi oikeaoppisuuteen tukehtunut kristinusko-linnake ja vapautetaan Henki, Jumala ja Jeesus kirkollisesta pakkopaidastaan.”
Sadinmaan rippikoulu järjestetään viitenä maanantaina kevätkaudella 2023. Ilta alkaa Sadinmaan esityksellä, jonka jälkeen esityksen teemoja käsitellään keskustellen paikalla olevan yleisön kanssa. Illoissa kuullaan myös livemusiikkia, josta vastaa muusikko Veera Railio. KokoTeatterin ravintola palvelee tapahtumien aikana. Tapahtumassa on mahdollisuus osallistua keskusteluun tai vain tulla kuulemaan.
“Jeesus ei kuollut meidän syntiemme tähden, eikä tehnyt mitään muutakaan puolestamme, vaan kutsui uuteen olemiseen, manifestoi ja osoitti, että todellisuuden kantava ja perimmäinen voima on Jumalan tinkimätön rakkaus, joka asettuu kaikkien tarpeessa olevien, sorrettujen ja ulossuljettujen rinnalle.
Jumala on Rakastaja joka vahvistaa ihmisen korvaamattoman arvokkuuden, sytyttää sydämet ja tyydyttää syvimmän kaipauksemme täydellisesti hyväksyvässä rakkaudessaan. Hän ei osallistu maailmaan etäisesti, viileän hengellisesti vaan intiimisti ja intohimoisesti. Rakastaja-Jumala on liikkeelle paneva voima, joka kutsuu meitä ulos kuorestamme, antamaan itsemme alttiiksi, antautumaan ja rakastamaan.
Maailma puolestaan on Jumalan ruumis, joka sisältää luonnon, eläimet ja ihmiset riippumatta heidän aatteistaan ja uskonnoistaan. Meidän ei tarvitse mennä tiettyyn paikkaan, kirkkoon tai kuoleman jälkeiseen taivaaseen ollaksemme Jumalan läsnäolossa vaan olemme siinä tässä maailmassa ja todellisuudessa. Kuva maailmasta Jumalan ruumiina maanläheistää hengen korkeuksissa leijuvan uskomme. Se kutsuu pitämään huolta ja kantamaan vastuumme maailman hyvinvoinnista.
Me tarvitsemme 'tuolta puolen' tulevan vastauksen, joka murtaa näköalattomuutemme, vihamme ja pelkomme. Inhimilliset ideologiat ja aatteet on ammennettu tyhjiin. “Jumalan kuoleman” myötä kadotimme elämän syvyysulottuvuuden, merkityksen, täyteyden ja vieraannuimme itsestämme, toisistamme, luomakunnasta. Sen seurauksena maailmassa vallitsee suunnaton epäoikeudenmukaisuus ja riisto. Olemme totaalisen tuhon partaalla.
Jotta voisimme pelastua, kadotettu yhteys on löydettävä uudelleen. Se edellyttää kristinuskon radikaalia uudelleentulkintaa. Kyse ei ole individualistisesta, omaan napaan tuijottavasta hurskaudesta tai taivas-eskapismista, vaan koko luomakunnan kohtalonyhteyden syvästä ymmärtämisestä. Se on yksilöiden ja yhteisöjen välillä tapahtuvaa vihollisuuksien voittamista, vastarintaan asettumista sortavia valtoja ja voimia vastaan, taistelua jakamattoman ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan eheyden puolesta.”
Lämpimästi tervetuloa, minä pidän huolta teistä lempeästi!
Kai Sadinmaa
Kai Sadinmaa
Veera Railio, livemusiikki
30.1. / 13.2. / 27.2. / 27.3. / 10.4.
Tapahtumat klo 19
Rentouttavat etkot:
Etkot järjestetään ennen esitystä klo 18.15 - 18.45
Ennakkoilmoittautuminen etkoille: jenni@kokoteatteri.fi