NAINEN BERLIINISSÄ

Nainen Berliinissä romaanin saksalainen anonyymi kirjailija paljastettiin Marta Hillers -nimiseksi naiseksi, joka oli elänyt 1911-2001.


Tekstiote:

“Vaikka Hermann ei puhu minulle, ei katso silmiin eikä suostu koskettamaan minua, tunnen kuinka hänen kätensä hyväilee hiuksiani. Se tulee jostakin kaukaisuudesta. Vasta silloin minun sisälläni kuohahtaa ja jotakin purkautuu. Minä haluaisin itkeä ja heittäytyä sängylle ja takoa sitä nyrkeillä. Minä haluaisin purra käsiäni ja käsivarsiani niin, että niihin tulisi sinipunaisia jälkiä ja minä haluaisin karjua tyynyyn ja toivoa kuolemaa.”


Kritiikeistä:

“… KokoTeatterin taiteellinen johtaja Anna Veijalainen on ihmeellinen nainen – täysivaltainen taiteilija sanan parhaassa merkityksessä. Terroristijohtaja Gudrun Ensslinin ja valtakunnankanslerin puolison Eva Braunin jälkeen Veijalainen tuo näyttämölle berliiniläisen naisen, joka kirjaa päiväkirjaansa kesään 1945 tuntoja. …Veijalainen on tehnyt kirjasta taitavan sovituksen Esko Salervo editorinaan. Päiväkirjamuoto on laventunut kolmen naisen välisiksi kohtauksiksi, ilman että kronologiaa on rikottu tai kerronnan intensiteettiä kadotettu. Vajaan kahden tunnin mittaista väliajatonta esitystä seuraa herpaantumatta: Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, eikä seuraavasta hetkestä ole tietoa. …KokoTeatterin vähäeleisen tehokas näyttämötoteutus on harkittu jokaista elettä ja äänenpainoa myöten. Harmaasävyinen lavastus esiin kääntyvine ullakkohuoneineen ja karheille seinäpinnoille heijastuvine diakuvineen on vankka perusta, jonka ympärille näyttelijät onnistuvat pienillä reaktioilla luomaan niin suurten kansanjoukkojen kaaosta kuin tyhjien katujen uhkaavaa autiutta. Juha Tuisku on jälleen kerran tehnyt erinomaista työtä esityksen sinfonisen äänimaailman kanssa. Sodan äänistä syntyy taidokasta pelkistyksen ja rytmityksen taidetta. Sami Ylisaaren ohjaamassa esityksessä on parasta hämmästyttävä rauha ja varmuus, jolla kaoottisessa tilanteessa eläviä naisia kuvataan. Näyttämöllä ei tehdä mitään pelkästään tehon vuoksi, vaikka teksti voisi houkutella siihen. …Nainen Berliinissä esittää rivien välissä tärkeän lisäkommentin kysymykseen, onko ihmisen tärkeintä oppia kantamaan vastuuta teoistaan. Narsistista pulinaa omista motiiveista tai omasta viattomuudesta voi jatkaa loputtomiin. Tärkeämpää olisi ehkä kehittää empatiakykyä…” – Helsingin Sanomat, 10.2.2003, Lauri Meri: Sireeneiltä tuoksuva Berliini vuonna 1945

“…Näytelmä katsoo sotaa tavallisen ihmisen näkökulmasta yrittämättä edes ymmärtää sodan syitä ja merkityksiä. KokoTeatterin tulkinnassa pitäydytään tiukasti vuoden 1945 Berliinissä. Yhteydet tähän päivään, nykyisiin ja tuleviin sotiin syntyvät katsojien mielessä. Kyse on köyhän teatterin epookkiesityksestä. Kaikki: äänet, diat, harmaannuhjuiset vaatteet, polkupyörän rämä, puuhuonekalut, iloisesti kajahtavat saksalaislaulut ovat uskottavasti 40-lukulaisia. Esitystapa on hillitty, katsojaa kunnioittava. Saamme rauhassa katsoa vierasta, historiaan jäänyttä maailmaa. … Nainen Berliinissä on todistajanlausunto henkiinjäämisestä. Se on harmaavarpusten ja rauhankyyhkyjen viserrystä, jota tarvitaan teatterien yltäkylläisten esitysten keskellä…” – Teatteri-lehti, 02/2003, Pekka Kantonen: Rauhankyyhkyt visertävät – KokoTeatteri voisi olla Berliinissä

“…Yleisö seurasi vaikuttavaa esitystä hiirenhiljaa. Ehkä joku muukin yhdisti Kokon tarinan siihen mitä juuri tuolloin tapahtui, kun maailma henkeään pidätellen odotti uutta sotaa ja hävitystä, nyt Irakissa…” – Rauhan puolesta 02/2003, Terttu Ahokas: Naiset sodan satuttamina