NAAPURI

Naapurit-näytelmä alkaa Liettuassa, tavallisessa kerrostalossa, jossa on tapahtunut jotakin hyvin epätavallista. Murha! Joku on tappanut ja syönyt Rouva Aurelian pojan, joka sentään maksoi vesilaskunsa aina ajallaan. Striptease tanssija Silvia kohtaa talon pesuhuoneessa oudon miehen seinänsä takaa, Leonasin. Talon naapurit päätyvät Etsivän johdolla siihen lopputulokseen, että Leonas, tuo joutilas idiootti, on murhaaja. Etsivä ja teatteriohjaaja Vaclov houkuttelevat Silvian vakoilemaan Leonasta luvaten näyttelijän urasta haaveilevalle tytölle hänen elämänsä roolin. Silvia lupautuu mutta on pulassa huomatessaan rakastavansa Leonasia. Tapahtumat johtavat siihen pisteeseen että rakastavaisten on kadottava. Piilopaikka ja pelastus löytyvät Australiasta. Australiassa pienen perheen tarinaa seurataan kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin isien syntejä yrittää sovittaa Silvian ja Leonasin Tytär. Uuden sukupolven myötä salaisuudet ja mysteerit alkavat hiljalleen aueta, mutta perittyjen ominaisuuksien kanssa eläminen ei ole yksinkertaista.


'Naapuri -näytelmä on julkaistu Lasipalatsin Kirja kerrallaan -kustannuksen toimesta.


Kritiikeistä:

“…Elokuvallisen esteettisesti liikkuva esitys toimii saumattomasti niin ohjauksen näyttelijöiden, musiikin kuin koko visuaalisen ilmeensa osalta aina väliaikaan asti. Näyttämölle piirtyy Metti Nordinin kauniisiin ja oveliin lavasteihin 1940-luvun dekkaritunnelma. Tanssijoina paremmin tunnetut Mikko Orpana ja Minna Puolanto tekevät tuoretta jälkeä pääparina, jonka välistä jännitettä muu näyttelijäkaarti täydentää oivallisilla naapurikarikatyyreillä. Jännite lavalla huipentuu ensimmäisen puolen lopussa huikeaan farssikohtaukseen, jossa erityisesti Tommi Liskin mies naisen vaatteissa loistaa koomikon taidoillaan. …Naapurin teksti ei kanna loppuun asti, vaikka luvassa on rankkojakin paljastuksia. Liian isoja aiheita kerralla kahmivan tekstin puutteista huolimatta näin tarkkaa ja kaunista ohjaajantyötä näkee vain harvoin. Näyttelijänä ja tanssijana tunnettu Anna Veijalainen on saanut naapuriallegorioistaan kaiken irti ja käyttää hienosti liikekieltä ja elokuvallisia elementtejä ohjauksessaan. Varsinkin ensimmäisen puolen osalta Naapuri tarjoaa pitkästä aikaa tuoreinta, esteettisintä ja jäntevintä teatteria, mitä Helsingissä on nähty…”
– Ylioppilas lehti, 30.9.2005, Maria Lyytinen: Kummallinen kerrostalo KokoTeatterissa

“…Naapurin kaltaista maagista realismia on totuttu näkemään latvialaisilta ja liettualaisilta teatterintekijöiltä. Suomalaiselle yleisölle virran vietäväksi heittäytyminen näyttää olevan helppoa, eikä tietty ilmaisun keveys tunnu tekevän pahaa myöskään näyttelijöille. Tanssijan ja koreografin tausta antaa Anna Veijalaiselle hyvät lähtökohdat näytelmän ohjaamiseen. Alkupuolisko on hypnoottista liiketeatteria, mutta ohjaajan näkemys pääsee loppua kohti paakkuuntumaan. Miehitys on vahva. Mikko Orpanan idiootti ja Minna Puolannon strippari vastaavat alun jouhevasta etenemisestä. Taitavia rytmittäjiä ovat myös Henry Hanikka ja Jarkko Sarjanen murhatalon asukkaina. Tommi Liski tekee rujon rehellistä työtä sekä uhrin äitinä, että epäillyn ystävänä…”
– Helsingin Sanomat, 18.9.2005, Lauri Meri: Itseään ja naapureitaan ei pääse pakoon

“…KokoTeatterin Anna Veijalainen uudistuu rohkeasti taiteilijana omassa ohjauksessaan. Hän laittaa näyttelijäryhmän heittäytymään Ivaškevičiuksen hullunmyllyyn, jossa eripariset asiat liittoutuvat absurdisti, hävyttömästi ja hauskasti. Sekä Orpana että Puolanto ovat tanssijoita, joten kun asiat menevät solmuun, hekin kykenevät menemään solmuun, sananmukaisesti. Muutkin osoittavat ennennäkemättömiä akrobaattisia kykyjä. Esineitä käytetään vimmatusti ja epäsovinnaisiin tarkoituksiin, sillä Ivaškevičiuksen maailmassa rajat liukuvat, niin tavaroiden, lauseiden kuin aatteiden. Sen lihallistaminen näyttämölle vaatii omaperäisyyttä ja kekseliäisyyttä ja malttia, ettei ohjaus sentään rupea kilpailemaan tekstin kanssa. Naapuri ällistyttää koko matkan…”
– Satakunnan Kansa, 19.9.2005, Matti Linnavuori: Naapuria kytätessä unohtaa itsensä

“…KokoTeatterin Anna Veijalaiselle Naapuri on selvästi ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Veijalainen tekee ohjaajana hyvin fyysistä teatteria ja Naapurissa hän on parhaimmillaan. Esitys menee usein niin lähelle tanssia, että käsiohjelmassa voisi hyvin lukea: ohjaus ja koreografia Anna Veijalainen. Myös KokoTeatterin näyttelijäkunta on parhaassa vedossa. Näyttelijöiden läsnäolo tässä näytelmässä on sitä luokkaa, että se tuntuu aina luihin ja ytimiin asti…”
– Etelä Saimaa, 18.9.2005, Matti Saarela: Älä kuule unta näe, älä ainakaan naapurista

“…Näytelmässä on kaksi tasoa: ensimmäinen näytös tapahtuu liettualaisessa kerrostalossa ja sen pihalla, missä toinen toistaan omituisemmat naapurit tapaavat toisiaan ja punovat juoniaan. Toinen näytös vie Australiaan, jossa pariskunnan jo aikuiseksi varttunut tytär yrittää niin lääkärinä kuin omana itsenään selvittää vanhempiensa menneisyyttä ja omaa syntymäänsä. Se vie tarinan aivan uusiin ulottuvuuksiin, mutta myös tekee siitä entistäkin mystisemmän. Anna Veijalainen näytelmän ohjaajana on tehnyt siitä hyvin fyysisen, jopa tanssillisen, eikä ihme, onhan hän paitsi näyttelijä, myös tanssija ja koreografi. Päärooleissa Mikko Orpana ja Minna Puolanto tekevät vahvaa työtä…”
– Lauttasaari, 27.10.2005, Pentti Ritolahti: Naapuri naapurin syö

“…Ohjauksellisia, lavastuksellisia ja puvustuksellisia oivalluksia esityksestä ei puutu. Esitys tarjoaa herkullisia ja liikuttavia hetkiä, mutta kantaakseen loppuun saakka monitasoinen tarina vaatisi voimakkaamman ohjauksellisen otteen ja selkeämpiä valintoja tekstin tarjoamien mahdollisuuksien välillä…”
– Turun Sanomat, 18.9.2005, Eeva Kemppi: Naapuri on naapurille susi


Kirjailijasta:

Marius Ivaškevicius (synt. 1973) on yksi arvostetuimpia Liettualaisia nykykirjailijoita. Hän opiskellut filologiaa Vilnan Yliopistossa ja julkaissut kirjat “Kam vaiku?” (Kuka tarvitsee lapsia? 1996) ja “Istorija nuo debesies” (Tarina pilviltä, 1998). “Kaimynas” (Naapuri) on Marius Ivaškeviciuksen esikoisnäytelmä, joka voitti Liettuassa uuden draaman palkinnon ilmestyessään 1998. Näytelmä esitettiin New Drama Actionin (johtavan liettualaisen uuden draaman festivaali), Lithuanian Youth Theatren ja Lithuanian Žaltvyksle theatre in Chicago:n yhteistuotantona Chicagossa.
Jo ennen ensiesitystään, Naapuri esitettiin lukudraamana Avignonin Festivaaleilla vuonna 2000.
Muita Ivaškeviciuksen näytelmiä:
“8-230, tai aš” (8-230, Se olen minä)ja
“Malbiš” (Suloinen lapsi) voittivat Liettuan parhaan näytelmän palkinnot vuonna 2002.

“Malbiš” kantaesitettiin Vilnan Kaupunginteatterin toimesta Marius Ivaškeviciuksen omana ohjauksena samana vuonna. “Malbiš” esitettiin Suomessa Tampereen Teatterikesän kansainvälisessä ohjelmistossa 9. ja 10.8.2005.

Vuonna 2003 kirjoitettu näytelmä “Madagaskaras” (Madagaskar), jonka Rimas Tuminas ohjasi Vilnius Small Theatrelle New Drama Action festivaalin tuella. “Madagaskaras” nähdään Suomessa 2005 marraskuun 18. päivänä alkavan Baltic Circle festivaalin ohjelmistossa.

Vuonna 2005 New Drama Action tuotti Marius Ivaškeviciuksen viimeisimmän näytelmän Close Cityn ensi-iltaan kirjailijan itsensä ohjaamana.

Näytelmien lisäksi Marius Ivaškeviciuksen tuotantoon kuuluu dokumenttielokuvia “Einu” (I am Going, 1999) ja “Punsko noveles” (Punsk Short Stories, 2000). Marius Ivaškeviciuksen näytelmiä on käännetty englanniksi, ranskaksi, puolaksi, saksaksi, italiaksi, venäjäksi sekä suomeksi. Suomeksi Marius Ivaškeviciuksen näytelmiä on kääntänyt näyttelijä-kääntäjä Jussi Lehtonen.


Kirjailijan sanat:

“Naapuri on ensimmäinen kirjoittamani näytelmä. Se on syntynyt ennätysvauhdilla: kuukaudessa. Vuonna 1998 Liettuassa järjestettiin näytelmäkilpailu. En ollut ajatellut osallistua, mutta minut puhuttiin ympäri. Aloitin kirjoittamaan marraskuun alussa ja määräaika umpeutui joulukuun ensimmäisenä. Työhön päästyäni innostuin toden teolla. Aivan kuin olisin puhtaasta vahingosta joutunut kilpa-ajojen pyörteeseen ja uteliaisuuden voimalla onnistunut pysyttelemään kärkijoukon häntäpäässä. Usko vahvistui ja äkkiä olin valmis ohittamaan kaikki. Kyse oli todellakin urheilusuoritukseen liittyvästä palosta, halusta voittaa hinnalla millä hyvänsä, lajina näytelmän kirjoittaminen. Näytelmän ensimmäinen dialogi syntyi kylpyammeessa tyttöystävän kanssa spontaanisti improvisoidusta tilanteesta. Peliin puuttui myös uni, jossa pakenin junalla asevelvollisuutta Australian armeijassa. Ripottelin näytelmään kaiken, mikä sillä hetkellä käsiin sattui, ja kokonaisuudesta syntyi kuin ihmeen kaupalla tarina. Mutta silloin itse teema, naapuruus – suivaantuneena siitä, että siihen oli kajottu – lähti kostamaan. Alakertaamme muutti kolme nuorta pikkurikollista. Rikolliset saattavat olla ihan hiljaista, tavallista väkeä, mutta nämä olivat äänekkäitä. Joka ainoana marraskuun yönä alakerrassa hajosi ikkunoita, kuului huutoa ja tappelun ääniä. Sitten joku laittoi rotanmyrkkyä ovemme eteen. Koiramme poikkeuksellisesta ravintoon kohdistuvasta valikoivuudesta oli tällä kertaa hyötyä, se pelasti lemmikkimme. Yläkerran suurstnautseri ahmaisi myrkyn kohtalokkain seurauksin. Kaiken huipuksi pihalla oleva autoni sytytettiin tuleen. Kukaan tulipaloa sammuttaneista naapureista ei tiennyt, kenelle palava auto kuului. Minä istuin sinä yönä pahaa aavistamatta keittiössämme kirjoittamassa “Naapuriani”. Voi sanoa, että näiden tapahtumien myötä Joku tai Jokin saneli minulle tämän näytelmän. Kiitos Hänelle. Mikäli yhteistyömme tulevaisuudessa jatkuu, toivoisin kuitenkin, etteivät Hänen aiheuttamansa kustannukset ylittäisi palkkiosummaani. Naapuruuden teema esiintyy näytelmässä eri tasoilla: käytännöllisellä, poliittisella ja filosofisella. Käytännöllisellä tasolla tarkoitan rappukäytävässä esiintyvää naapuruutta. Poliittisella kansoja, joihin olemme maantieteellisesti kahlittuja. Filosofisella Jumalaa, joka on väsynyt olemaan naapuruussuhteessa ihmiskunnan kanssa. Näytelmässä on monenlaista puhetta puolalaisista, latvialaisista, juutalaisista, valkovenäläisistä ja Australiasta. Suomesta ei sanaakaan. Miksiköhän? Niihin aikoihin Suomi vaikutti liian kaukaiselta naapuriksi ja liian läheiseltä ollakseen haaveiden kultamaa. Henkilökohtainen havaintoni on, että viimeisten vuosien aikana Suomi on vaarallisesti lähentynyt meitä ja näyttäisi lähentyvän edelleen. Pian koittaa aika, jolloin voidaan julistaa: ME OLEMME NAAPUREITA. Ja se on pahinta, mitä kansojen välillä voi tapahtua.”

– Marius Ivaškevicius