LA VOIX HUMAINE – ERÄÄN NAISEN ILTAPÄIVÄ

La voix humaine – erään naisen iltapäivä esityksessä lavalla on nainen, joka käy puhelinkeskustelua entisen rakastajansa kanssa. Kenenkään muun kuin naisen ääntä ei kuulla. Välillä puhelu katkeaa tai linjalle eksyy muita: tällaiset ongelmat olivat ilmeisen yleisiä 1930 -luvun Pariisissa, jonne alkuperäinen näytelmä sijoittuu.

Cocteau oli edellä aikaansa käsitellessään ihmisten kanssakäymistä. Puhelin mahdollistaa näytelmän miehelle hylkäämisen ilman fyysistä kohtaamista – tämä on hylkääjälle helppoa, hylätylle vaikeaa.


Kritiikeistä:

“…Maria Ruostepuron ohjaus on elävä, oopperan nainen hallitsee neljän puhelimen kera näyttämöä luontevasti. On kuin kuulija-katsoja eläisi mukana ja kuuntelisi miestä puhelimen toisessa päässä. Lavastus ei rehvastele. Se sisältää tarpeellisen, vuoteen, peilin, käyttämättömäksi jääneen morsiuspuvun(-puvut)ja puhelimet. Laura Pyrrö monologirooliin oli onnistunut valinta. Selkeä artikulointi on tällaisessa oopperassa ensiarvoista. Roolihenkilö oli aidosti eletty, sopraano vivahdeherkässä kunnossa. Keskirekisterissä oli valovoimaisuutta, vain aivan korkeat äänet olivat välillä tukahtua. Äänen sävyt ulottuivat voimakkaasti soivasta lempeään lepertelyyn, pettymyksen ja murheen tuntemuksista toiveikkaaseen valoisuuteen. KokoTeatteri onnistui vaativassa haasteessaan. Mainio kamariooppera, tällaisia kaivattaisiin lisää.”
-Matti Saurama, Uutispäivä Demari


Taustaa:

POULENCISTA JA TEOKSESTA

Monologiooppera La Voix humaine, “Ihmisääni” on Francis Poulencin (1899-1963) esitetyimpiä teoksia. Sävellystyön ohella Poulenc toimi myös pianistina ja 1. maailmansodan aikaan jopa konekirjoittajana Ranskan merivoimien esikunnassa. Hän kuului viiden muun ranskalaisen säveltäjän kanssa “Les Six” ryhmittymään, jota yhdisti mm. kielteinen suhtautuminen vaikuttaviin impressionismin ja romantiikan suuntauksiin. Poulencin sävellystyössä kuuluu elämä Pariisin taiteilijayhteisössä ja vuorovaikutus tunnettujen säveltäjien (mm. Stravinsky, Milhaud) kanssa. Poulenc ei itse varsinaisesti ollut musiikillinen “kokeilija” kuten monet aikalaisistaan, vaan sai vaikutteita myös mm. Mozartilta, Saint-Saënsilta ja kuvataiteista. Poulenc korjaili jatkuvasti omia töitään – kenties osittain Les Six -ryhmän penseän suhtautumisen vuoksi toistensa teoksiin. Hänen varhaiset sävellyksensä olivat usein kepeitä ja ironisia, myöhemmin aiheet ja sävelkieli muuttuivat synkemmiksi. Ennen kuolemaansa Poulenc hävitti kaikki keskeneräiset työnsä. Poulenc oli yksi ensimmäisiä avoimesti homoseksuaalisia säveltäjiä.

La Voix humainen libretto pohjautuu ranskalaisen surrealistin Jean Cocteaun (1889-1963) samannimiseen näytelmään. Ooppera sai ensi-iltansa Pariisissa 1959 ja samana vuonna se esitettiin myös Milanon La Scalassa Italiassa.

Teos on lyhyt monodraama naisesta, joka puhelinkeskustelun aikana lopullisesti ymmärtää menettäneensä rakastettunsa. Musiikin tonaalisuus ei ole erityisen vakaa kuin hetkittäin, yleensä se on yhtä epämääräisellä pohjalla kuin naisen mielentilakin. Puhelinsoiton käytännön ongelmat ovat ikään kuin naisen ja miehen kommunikaatiovaikeuksien ilmentymiä: linjalla kuuluu toisten keskustelua, puhelu katkeaa, joku ottaa väärän numeron – viime vuosisadan alun Pariisissa tällaiset häiriöt olivat ilmeisen tavallisia. Mies katkaisee välillä puhelun, mutta soittaa kuitenkin aina takaisin. Nainen yrittää epätoivoisesti pitkittää puhelua: kun mies viimeisen kerran lopettaisi keskustelun, se merkitsisi naiselle samaa kuin teloitus.

Oopperassa puhelinviestin teho perustuu nimenomaan puheenomaisesti laulettuun, paikoin säestyksettömään ääneen. Teos liikkuu eteenpäin pienin yksiköin, joista jotkut ovat vain tahdin tai parin mittaisia. Aika ajoin musiikki kontrastoituu jännityksentäyteisiin harmonioihin ja sointikudoksiin, jotka paljastavat terävästi naisen todellisen tilan: hän onkin huomattavasti laskelmoivampi eikä kenties lainkaan niin viaton kuin antaa miehen ymmärtää.

Kun La Voix humainen sävellystyö oli vielä kesken, ihmiset vitsailivat Poulencin työstävän yhden naisen oopperaa mittatilauksena sopraanolegenda Maria Callasille: näin temperamenttisen Callasin ei tarvitsisi jakaa estradia enää kenenkään kanssa! Tosiasiassa ensiesityksen lauloi ranskalainen sopraano Denise Duval.

La Voix humaine ei ole ainoa puhelinkommunikaatioon perustuva ooppera: myös Gian Carlo Menotti (1911-2007) sävelsi pienoisoopperan The Telephone (1946), jossa lavan valtaavat puhelimen lisäksi sopraano ja baritoni.

LÄHDETEOKSET:

Henry Bacon: Oopperan historia (Otava 1995)
John Lazarus: Oopperan käsikirja (Otava 1990)
M. White & E. Henderson: Opera & Operetta (HarperCollinsPublishers 1997)