ARABIALAINEN YÖ

Talonmies Lomeier vastaa puheluihin, joissa tivataan, miksei talon kolmeen ylimpään kerrokseen tule vettä. Hän ei tiedä. Hän kävi jo kellarissakin. Vesi katoaa jonnekin seitsemännessä kerroksessa. Hän haluaa tietää, mistä on kyse.

Fatima on juuri palaamassa seitsemännen kerroksen kämppäänsä. Fatiman poikaystävä Kalil soittaa minä hetkenä hyvänsä. Fatima haluaa hänet luokseen. Kalil haluaa tulla.

Entä kuka oikein on Fatiman kämppis, Franziska, jonka päivät näyttävät seuraavan toinen toistaan täysin identtisinä, kuin helminauha. Töistä kotiin saavuttuaan hän on jo unohtanut, missä on ollut. Jokainen päivä toistuu samanlaisena, ensin suihku ja sitten sohvalle nukahtaminen.

Sillä erotuksella, että tänään Peter Karpati, vastapäisen talon naapuri, näkee ikkunastaan Franziskan peseytymässä. ”Hassua, niille tulee vettä. …En minä peseytyvän naisen takia jää ikkunaan seisomaan. Jokin on oudosti. Jokin ääni. – Minun on päästävä hänen luokseen.”

”Arabialaisessa yössä” talon asukkaiden elämäntarinat, halut ja toiveet kietoutuvat toisiinsa. Tarinoiden nykyisyys, menneisyys, uni ja valve sekoittuvat monitahoiseksi kudelmaksi jossa katuelämä ja mystiikka elävät rinta rinnan.

Lopputulos on hengästyttävä tarinoiden sulatusuuni jolle ei mikään inhimillinen ole vierasta. Kaikki haluavat läkähdyttävästi, jotkut rakastavat kuollakseen. Minne tahansa katsoja kääntää päänsä, hän näkee edellisen tarinan lopun ja seuraavan tarinan alun.


Yhteistyössä: Goethe-Institut


“Käännösdraamaa esitetään kotimaisilla näyttämöillä nykyään harvoin. KokoTeatteria täytyykin kiittää siitä, että se tekee Suomen kantaesityksen saksalaisen nykydramatiikan kärkinimiin kuuluvan Roland Schimmelpfennigin Arabialaisesta yöstä. Ja siitä, että esitys soljuu näyttämöllä hetkittäin kuin Tuhannen ja yhden yön Šeheradzaden kertomat loputtomat tarinat.
On urbaania erotiikkaa ja omiin himoihinsa tukahtuvia ihmisiä.
Kokoteatterin näyttämölle luonnosteltuun kerrostalohuoneistoon, rappukäytävään ja hissiin ripotellut ihmiset ovat yhtä aikaa hyvin liki toisiaan ja samalla kaukana, muistoissaan, menetetyissä elämissään, halunsa sokaisemia. He eivät käy dialogia vaan kertovat monologeissa elämästään.”

Kokossa soi halun oratorio HS, 5.10.2013 – Maria Säkö

“…Skådespelarna tar ömt till sig de lustiga och tragiska karaktärerna. Maria Oiva låter scenerna rytmiskt avlösa varandra och stannar ibland upp ögonblick i humoristiska stillbilder…
… Än en gång kan man undra varför Schimmelpfennings underbara texter nästan aldrig sätts upp hos oss.”

Tusen och en dröm HBL, 5.10.2013 – Isabella Rothberg